Teksti Iina Kansonen

Else Heikkinen on yksi niistä suomalaisesta, jotka sairastavat kohtauksellista Ménièren oireyhtymää. Ménièren tautiin sairastuu vuosittain noin tuhat suomalaista. Useimmiten tauti puhkeaa 20–60 vuoden iässä.

Ménièren tauti on sisäkorvan nestekierron häiriö, jonka syy on epäselvä. Oireita ovat muun muassa huimauskohtaukset, kuulon huonontuminen, korvien soiminen, tinnitus, paineentunne korvassa, pahoinvointi ja oksentelu.

Taudin diagnosointi on vaikeaa, sillä oireet ovat hyvin yksilöllisiä ja voivat pysytellä joskus pitkäänkin poissa. Diagnosointia vaikeuttaa sekin, että esimerkiksi tinnitus ja kuulonalenema saattavat mennä ja tulla.

Pahoinvointilääke aina mukana

Lääkitys ei helpottanut Heikkisen oireita, joten lopulta hänelle määrättiin pahoinvointilääkkeet, joita hän otti tarpeen mukaan. Aluksi Heikkinen pärjäsi niillä kohtalaisen hyvin.

Sitten kohtaukset kuitenkin lisääntyivät ja pahenivat. Pahimmillaan niitä tuli kolme kertaa päivässä ja ne invalidisoivat Heikkisen täysin.

”Kun saan tavallisen kohtauksen, tuntuu kuin olisin pesukoneen lingossa. Sitten alkaa oksettaa ja jalat voivat mennä alta. Kohtaus kestää kymmenestä sekunnista vuorokauteen.”

Niin sanotut Tumarkinin kohtaukset taas ovat pari sekuntia kestäviä äkillisiä kaatumiskohtauksia.

Jo vuosia Heikkinen on kantanut mukanaan kielen päälle liukenevaa pahoinvointilääkettä. Jos hän ehtii ottaa sen ajoissa, voi hän välttyä oksentamiselta ja jopa kohtaukselta kokonaan.

Nyt Heikkisellä on menossa taudin kanssa hyvä vaihe. Kohtauksia ei ole tullut kokonaiseen vuoteen, sillä sopiva lääke on löytynyt: Heikkisen korvaan on pistetty kolmesti gentamysiiniä. Se on antibiootti, joka lamauttaa tasapainohermon toimintaa ja joissakin tapauksissa johtaa tasapainoelimen aistinsolujen tuhoon. Vaikutus on pysyvä.

Lähde: Huimaus- ja Ménière-liitto